Salainen aseeni

045

Viulistilla sitä on kaikenlaista kremppaa. Niskani on soittamisesta kroonisesti kipeä, häntäluu murtunut lapsuuden pulkkamäessä, polvet yli-innokkaana Capoeira-harrastajana rikottu Lontoossa ja nilkkojen nivelsiteet runnottu moneen kertaan. Voin sanoa, että on tullut kokeiltua jos jonkinlaista hierontaa, manipulaatiota ja itsehoitomenetelmää. Kaikkien näiden vuosien etsinnän jälkeen olen vihdoin löytänyt toimivan hoidon ja aion nyt paljastaa tämän teille! Salaisuuteni on suhteellisen tuore menetelmä nimeltään Myfascia, jossa käsitellään fascioita eli lihaskalvoja. Nämä sidekudokset muodostavat koko kehon kattavan verkoston ja ne ikäänkuin liittävät kehomme kasaan antaen sille muodon.

Löysin tämän menetelmän pilatesohjaajatuttavani kautta. Hän esitteli minut Tuulia Luomalalle Hämeenlinnassa Verkatehtaan keikan jälkeen. Tarkkaa vuotta en muista, tämä tapahtui ehkä pari vuotta ennen bändin hajoamista. Tuulia tuli pukuhuoneeseeni, käsitteli puolessa tunnissa niskan ja purentalihakset. Ja halleluja!! Muistan vieläkin tuon tunteen hoidon jälkeen. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni niskani tuntui vapaalta ja pääni kevyeltä. Purentalihasten rentoutuksen myötä leukaperissäni ollut kevyt turvotus-jota en aiemmin edes tiennyt olevan- oli poissa. Katsokaa, niskani on vapaa, huusin valaistuneena bäkkärillä pyörineille jätkille.

046

On jännittävää, kuinka jokin kolotus voi poistua käsittelemällä jotain ihan muuta kehon kohtaa. Viimeksi käydessäni Tampereella hoidossa, Karoliina Mustamo käsitteli pohkeen ja jalkaterän lihaksia, jänteitä ja kalvorakenteita. Nilkkojen linjaus parani ja pronaatio helpotti. Ja kas kummaa, nilkkojen asennon suoristuttua helpotti jännitys myös lantiossa ja niskassa. Tässä oiva todiste siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen.

 

Lähtötilanne. Vasemman jalan pronaatio.

Lähtötilanne. Vasemman jalan pronaatio.

 

Vasen nilkka on suoristunut käsittelyn jälkeen.

Vasen nilkka on suoristunut käsittelyn jälkeen.

Lihashuollon ja liikunnan lisäksi tärkeää on huolehtia myös mielen ja ruumiin ravitsemisesta. Olen jo vuosia pitänyt kiinni tavasta mennä yksin metsään kävelemään, kun palaan kiertueelta. Levottomuuteen taipuvaisena ihmisenä kaipaan vahvaa maadoitusta ja luonnossa oleilu sopii tähän tarkotukseen hyvin. Rakastan myös luonnonvesissä uimista kesät talvet. (Tämä ei taitanut olla uusi uutinen ainakaan kovin monelle teistä :D)

Lisäksi se, mitä syön, on tärkeässä roolissa jaksamiseni kannalta. Ruoka-aineallergiat rajoittavat ruokailuani aika lailla. Lisäksi olen kova syömään ja tarvitsen vähintään kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Keikkareissuilla tämä on erityisen haasteellista. Siksi pakkaan eväät yleensä joka paikkaan. Olen nyssyköiden kuningatar, oikea Kassi-Alma!

Lisälukemista hyvän oloni aakkosista löydät näpäyttämällä tätä linkkiä.

ab

Ja jos kiinnostuit Fascia-hoidosta, niin klikkaa itsesi MyFascian sivuille!

keikka3

Hyviä vointeja ja ihanaa viikonloppua!

❤️❤️❤️

Johanna

Voit seurata mua instassa ja facebookissa:

@johannakoivu

Johanna Koivu official

There are 9 comments

  • Pia Keyriläinen sanoo:

    Hei Johanna!Kylläpä sinua on koeteltu,suorastaan ruumiillisesti rankaistu.Mutta koska olet selkeästi periksiantamatonta laatuluokkaa,olet etsinyt ja löytänyt avun!Hienoa!

    Sain itse vajaa vuosi sitten tietää sairastavani suvussamme jylläävää perinnöllistä sairautta,johon valitettavasti lääketiede ei ole vielä löytänyt parantavaa keinoa.Kyse on hermostoperäisestä sairaudesta,joka viime joulukuussa todennettiin dna-testeissä.

    Hetkeksi romahdin,mutta en anna diagnoosin vaikuttaa elämääni.Jatkan ja pusken menemään…Liikunnalla on kuitenkin suuri merkitys,samoin kuin ravinnollakin taudin kuvan lieventävinä tekijöinä.Lihaskunnon ylläpito erityisen tärkeää!

    Elämä on niin ihanaa ja rakastettavaa-nauttikaamme?!

    P/S Keikoille hirveä ikävä?!!!

    T:Pia

    • Johanna Koivu sanoo:

      Moi Pia!
      Kiitos viestistäsi!
      Olen pahoillani kuullessani sairaudestasi. Toivottavasti löydät toimivia ja helpottavia apukeinoja arkeesi jos niitä jossain vaiheessa tulet tarvitsemaan. Paljon pystyy tekemään itse, mutta on se kyllä niin upeata, kun ympärillä on asiantuntevia ammattilaisia neuvomassa ja auttamassa 🙂
      Ja kyllähän terveillä elämäntavoilla erityisesti tuolla sun rokkiasenteella mennään jo tooooosi pitkälle!!!

      Mukavaa viikonloppua sinne!
      Ja ikävä keikoille on täälläkin päässä ?

  • Jaana Lähteenmäki sanoo:

    Ihanaa taaas uusia vinkkejä! Mulla itsellä on kovan liikunnan tuloksena kipeentyneet polvet mutta olen oppinut kuinka paljon liikuntaa voi harrastaa. Olen noudattanut sun luontais tuote nauttimisia, se Ashwagandha jauhe illalla. Oon saanut niin hyvin unen, kun noudatin sun neuvoa illalla ottaen sitä, kun aluksi otin sitä aamulla. Kivaa jatkoa Jossu 😀

    • Johanna Koivu sanoo:

      Moi Jaana,

      Kiva kuulla, että olen saanut vinkeistäni avun 🙂 Tuolla Voi Hyvin-lehden blogissani on vielä lisää ruokavaliosta, superfoodeista ja lisäravinteista. Esim. Magnesium on mulle ihan ehdoton, auttaa lihasten kipeytymisiin ja jumeihin. Kannattaa vaan muistaa, että ei osta oksidi-muotoa, sen imeytyvyys on niin heikkoa. Ja rullailu pallolla tai rullalla tekee makean kipeää. Täältä voit kurkata

      http://www.voihyvin.fi/artikkeli/lue-uusi-blogi-johanna-koivu-hyvan-olon-savelet-2

      Mukavaa liikunnallista kevättalvea sulle! 🙂

  • Sakari Savolainen sanoo:

    Kiitos Johanna.Uudesta kirjoitukseta siinnä on hyviä ohjeita.Hyvää ystävänpäivää 14.2. Terveisin Sakari.

  • Eeva Leinonen sanoo:

    Heissan ! Sairauskartta oli kuin olisi omaa elämänkaarta kartoittanut. Kuinka paljon perinnöllisillä tekijöillä kuten geeneillä tai kasvatuksella sekä ympäristön malleilla on vaikutusta kehon ja psyyken hyvinvointiin/sairastumiseen? Ja kuinka paljon on osuutta omilla elämäntavoilla, arvoilla ja asenteilla? Vaikka kuinka yrität syödä terveellisesti ja liikkua sopivasti, ei se aina estä sairastumista, sillä ihminen on osiensa summa. Yhteiskunnalliset muutokset ja taloustilanne heijastuvat työelämään. Töissä ja kotona on pakko suorittaa ja saada aikaan. Oma ihmisarvo ja lupa olla olemassa ansaitaan suorituksilla ja näytöillä, pärjäämisellä ja alakohtaisella menestyksellä. Korostetaan yksilöllisyyttä, muttei yhteisöllisyyttä , mikä johtaa yksinäisyyteen. Tutkimusten mukaan se on yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi. Ilman työtä ja rahaa ei näillä leveysasteilla elä kukaan. Tuntuu ettei mikään riitä, jollet itse älyä viheltää peliä poikki.
    Kun on lapsuudessa oppinut, ettei heikkoutta saa näyttää ja yksin on pärjättävä, on oppinut tavan selviytyä päivä kerrallaan hammasta purren. Sinnittelyä ja sitten kun-elämää, vaikka kuinka tulisi lokaa päin naamaa. Ajoittain elämän polku itsensä huijaamista ja loputonta taivallusta kyyneilistä kyyneliin. Työ ja perhe ensin, sitten itse, jos jää aikaa. Jos et onnistu tai saa päivässä tarpeeksi aikaan, syyllisyys iskee armottomana. Varmasti keho yrittää kertoa jotakin meille , jos vain haluaisimme kuunnella. Kivut ja kiristykset, heikkous ja väsymys. Kutiseva ihottuma, karmeat läikät, vatsa kuralla ja jyskyttävä migreeni kertovat kyllä karua kieltään. Kyllä siinä naisellisuus ja itsetunto laskevat, kun vastaantulijat tuijottavat paviaanin punaista naamaasi ja pidättelet paukkujasi kassajonossa. Migreenikohtauksen jälkeen tuntuu kuin olisi maantiejyrällä ajettu päältä. Toimintakyky on lähes nollassa ja huomista odotat unettomana kauhunsekaisin tuntein: ”Mitä tästä tulee, kun pitäisi pystyä töihin?” Jos en näytä kynsiäni ja ole aina valmiina, turha odottaa seuraavaa määräaikaista työpestiä. Olet b-luokan kansalainen, vaikka teet kaikkesi. Yöllä näen painajaista, jossa laihtuneet, rääsyiset lapseni huutavat suu ammollaan ruokaa ja vesi tippuu räystäästä heidän päälleen. Stop tykkänään.
    Älä suostu uhriksi tai katkeroidu. Älä jää yksin. Ulvo kuin susi kuutamoon tuskasi pihalle ja itke krokotiilin kyyneleitä ystäväsi olkaa vasten.. Ala elää oman näköistäsi elämää edes pienissä asioissa. Opi kuuntelemaan ja katselemaan unelmiasi. Pyri niitä kohti edes jollakin osa-alueella. Pidä itsestäsi hyvää huolta: olet ansainnut sen . Muista : Olet ainutlaatuinen ja arvokas. Puolusta elämäsi reviiriä ja sano turhille aikasyöpöille ja ilkeille ihmisille ei. Kaikkea ei tarvitse sietää ja sinun ei tarvitse pitää kaikessa ohjaksia käsissäsi. Ole jämäkkä. Elämäsi menee kyllä eteenpäin ja kantaa sinua. Varaa riittävästi aikaa unelle ja olemiselle, jolloin ei ole pakko tehdä mitään.
    Vasta kun sain viimeisimmän diagnoosini, tajusin, että todennäköisesti tapan itseni stressiin ja sairauksiin, jos en tee muutosta. Eli ala rakastamaan itseäni. Lääkäri vain tuumasi, että onpa tässä jo listaa. Kun on käynyt kuoleman kuilussa, oppii arvostamaan elämää ja alkaa elää sitä. Valmista mallia tai ohjetta kuinka syödä, liikkua ja suhtautua elämään ei ole. Jokainen oppii erehdysten kautta ja löytää asioita, jotka sopivat juuri sinulle. Jos ei tee virheitä, ei tee mitään. Silti haparoit kuin sumussa eteenpäin ja luotat, että tuolla jossain paistaa aurinko. Raskausarvet, leikkausarvet, diagnoosit ja selviytymistarinat ovat elämäsi kunniamerkkejä. Älä antaudu rahastuksen ja puoskareiden käsiin, vaan hapuile rohkeasti eteenpäin: apu löytyy ja aika parantaa. Ja kuitenkin kaikkein tärkeintä on elää tässä hetkessä ja nauttia siitä. Valtava läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen ja heidän tekemistensä kontrollointi ei tee kenestäkään hyvää vanhempaa tai puolisoa. Vähemmän on enemmän monessa asiassa. Kaikki potevat kärsimystä ja vastoinkäymisiä, älä vertaa itseäsi toisiin. Elämäsi on ainutkertainen, uniikki helmi, joka loistaa. Olitpa minkä ikäinen tahansa, olet kaunis tai komea.
    Kiitos lihaskalvovinkistä. Maidoton ja gluteiiniton, vaan ei aivoton ja tunteeton.

    • Johanna Koivu sanoo:

      Hei Eeva,

      Kiitos koskettavasta viestistäsi. Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Arvostan myös kovasti avoimmuuttasi ja rehellisyyttäsi elämää kohtaan. Hienoa, että jaoit kertomuksesi meille muillekin.

      Aurinkoista kevään jatkoa ja kaikkea hyvää!

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Comment Spam Protection by WP-SpamFree

    © Johanna Koivu 2014
    Mediaporras OyidHairFrantsila2orplusHM-KuvatElonkerjuuBootfactoryFinsoffat